Viikon mittaisen sairaspoissaolon jälkeen olen taas takaisin töissä ja täydessä iskukunnossa (jos nyt pientä rohinaa keuhkoissa ei lasketa lukuun..). Sairasteluni aikana tänne olikin ehtinyt opinnäytehyllyyn kertyä vino pino kaikenlaista, onneksi osa sentään on tuplakappaleita. Pointissa asiakaskunta on pääasiassa suomen- ja englanninkielistä niin kuin taisin aiemmin jo mainitakin, eli aihepaketin aineisto tulee näyttelyssä olemaan mahdollisuuksien mukaan molemmilla kielillä. Olin laskenut, että olisin jaksanut ja ehtinyt lukea neljässä päivässä kahdeksan kirjaa, mutta viivyttelyn jalo taito on aina ollut hallussani, joten sen sijaan että olisin viettänyt flunssapäiviäni sängyssä hyvän - tai huonon, enhän minä ole noita kirjoja vielä lukenut niin en ole kukaan sanomaan - kirjan kanssa, tönötin kaikkea uhmaten tietokoneella simittämässä. Onko mikään ihme, ettei tauti hellitä? :D
Kirjoja on nyt kaiken kaikkiaan 65, enempää en aio tilata ellei joku tee sitten jotakin todella hyvää ehdotusta. Klassikkojakin sain ujutettua joukkoon, yhtäkään en tosin ole vielä lukenut, eli en osaa sanoa kuinka sopivia valintani ovat aihepiiriin nähden. Mukana on ainakin Sylvia Plathin Lasikellon alla (The Bell Jar, 1963), J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa (The Catcher in the Rye, 1951) ja nyt kun asiaa mietin, taidankin tilata joukon jatkoksi vielä Harper Leen Kuin surmaisi satakielen (To Kill a Mockingbird, 1960). Kaikista noista 65:stä olen saanut taklattua kuusi, yhden jonka olin lukenut jo joskus aikoja sitten. Kaikkia en ehdi mitenkään lukemaan, niin helppoja luettavia kuin ovatkin, se on pakko myöntää jo tässä vaiheessa. En tiedä miksi edes elättelin sellaista epärealistista kuvitelmaa, että ehtisin, kai olen pohjimmiltani sitten kuitenkin optimisti? Kukaan muu ei toki oleta, että lukisin nuo kaikki, ja työkaverinikin ehti tänään ihmetellä, miksi kirjoja on niin julmetusti. Minusta ne kuitenkin näyttävät lähinnä suloisilta pönöttäessään kiltisti tuossa hyllyssä, odottaen, että tekisin niille jotakin.
Nuortenkirjoja sinällään on mukava lukea. Ne eivät ole kovin pitkiä ja ne on kirjoitettu usein yksinkertaisella kielellä eikä niissä hienostella kuten usein aikuisten kirjoissa kovasti ainakin yritetään. Runollisuus ei ole tavoitteena nuortenkirjallisuudessa, vaikka joskus toki kirjailija onnistuu siinäkin. Aika helposti ehtii lukea yhden kirjan illassa, joskus kaksikin, riippuen vähän siitä kuinka mielenkiintoinen kirja on kyseessä ja kuinka joutuisalla kielellä sen on kirjoitettu. Olen tässä sitä mukaa kun olen saanut kirjan luettua, aina kirjoittanut "vinkkilappusen". Esimerkkinä nyt vaikka yhden ikiaikojen lempparikirjani Vibeke Marxin Onnea matkaan, Robinsonin lappunen:
Robertin äiti sairastuu syöpään ja Robert pelkää, ettei isäpuoli Michael enää pidä hänestä huolta jos äiti kuolee. Siksi Robert karkaa etsimään omaa, oikeaa isäänsä Pierreä.
Tarkoitus ei ole siis kirjoittaa välttämättä mitään tarkkaa juonikuvausta tai edes mielipidettä kirjasta, vaan jonkinlainen tiivis kuvaus, josta muistaa mitä kirjassa tapahtuu, kuka siinä on päähenkilö ja mikä sen teema on. Olen koittanut miettiä miten näyttelyn järjestäisin, ja selkeintä on varmaan tehdä se teemoittain. Olisi hauskaa, jos näyttelyn pystyisi järjestämään kerroksiin ja teemoihin, ensimmäisessä kerroksessa olisi nuorimmille lukijoille sopivat kirjat teemoittain, toisessa kerroksessa vähän vanhemmille sopivat ja ylimmässä kerroksessa kaikkein vanhimmille sopivat kirjat. Joka hyllyllä käsiteltäisiin samat teemat, mutta kirjoja on todella eri tasoisia. Kun asiakasryhmän ikähaarukka on niinkin suuri ja kehitystasoissa niin suuria eroavaisuuksia kuin tässä minun valitsemassani. Käytännössähän asiakasryhmävalintani kattaa kaikenikäiset teinit, 13-19-vuotiaat.
Nyt sitten vain tyrskyjä päin. Pitäisi se esitekin koittaa kehitellä, voisin tänään katsoa asiaa kunhan tästä päivystysvuorosta pääsen (kysyin kyllä luvan tämän kirjoittamiseen, älkää huoliko!).
- Saana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti