Meillä oli eilen työssäoppimisohjaajani Paulan kanssa keskustelu tästä opinnäytetyöstä, sen aikataulusta ja kaikesta mitä se tulee pitämään sisällään. Aiheeksi varmistui nyt "Oikean elämän ongelmat", kohderyhmänä nuoret ja nuoret aikuiset. Työn laajuus ei ole vielä ihan valjennut, vaikka tämän aamupäivän käytin varaamalla ja etsimällä kirjoja, jotka sopivat aihepiiriin. Aikamoinen lista näitä onkin jo kertynyt (ja suurin osa pitäisi vielä ehtiä lukemaankin, mutta siitä en aio ottaa turhia paineita, yksi kirja kerrallaan, eikö?). Jahka saatiin sovittua kohderyhmä ja aihepiiri, niin kirjojen etsiminen sinällään ei ole ollut kovin hankalaa. Paulalla on aika laaja tuntemus paitsi kokoelmasta, myös ihmisistä joita projektiin voi värvätä apuun. Vinkeiksi sain käyttää Kirjavinkkariblogia ja Arja-tädin kokoamia listoja (sain myös vinkin, että Arjalle voi ihan oikeasti lähettää postiakin, voitteko uskoa :o), sekä lukudiplomikansiota josta löytyy lukudiplomien lukulistat yläkoulusta aina lukioon.
Pointissa on valtavasti varhaisteinejä ja työpistekokouksessakin tultiin siihen tulokseen että tästä opinnäytteestä on tulevaisuudessa oikeasti Pointille kirjastonakin hyötyä. On ollut valtava helpotus, että kaikki työkaverit ovat hyväksyneet aihepiirin ja kannustaneetkin jopa. Koulusta vierailemassa ollut opettajanikin (Teija) sanoi, että tässä opinnäytteessä on ainesta aika moneenkin noista näytöistä, jotka tällä jaksolla pitää suorittaa. Tällaisia isompia projekteja kun lähtee tekemään, niin väkisinkin hiipii kimppuun epävarmuus ja pieni pelko siitä, ettei tästä tulekaan mitään tai aihe ei kelpaa tai jokin menee pieleen tai ketään ei kiinnosta valitsemani kirjat... kyllähän näitä riittää. Oli todella lohduttavaa kuulla kirjaston vaikutusvaltaisemmilta ihmisiltä, että tällainen epävarmuus on normaalia ja kiusaa meitä kaikkia. Ei pidä lähteä soitellen sotaan, varsinkin jos on ensi kertaa pappia kyydissä.
Käytännössä loin siis opinnäytetyötäni oman kirjastokortin, jonka ainoa oikea ero on se, ettei sitä rajoita tuo 40 lainan raja joka on jokaisen rivilainaajan ylärajana. Onhan se aika hienoa omistaa ns. työkortti. Tässähän tuntee itsensä aivan tärkeäksi. :D Kirjastokortin luomisen jälkeen rupesin sitten kiskomaan kaikkia minulle tarjottuja lankoja kasaan, ja aika nippu niistä syntyikin. Käytin materiaalin valinnassa esimerkiksi Goodreads-foorumin listaa "Best Teen Books About Real Problems", Arja-tädin vinkkilistaa "Miksi aina ahdistun?" ja tuota kirjastoista löytyvää diplomikansiota (joka tarjosikin aika kasan vinkkejä suomenkielisiin kirjoihin, niitä kun tullut luettua vähän vähemmän). Käytin myös sivupiiri.fi:tä, joka on sivusto suunniteltu nimenomaan nuorille, jotka haluavat vinkata muille nuorille. Seuraavaksi täytyykin sitten vain odotella kirjojen saapumista (jokunen löytyi omastakin kirjastosta, niistä voisi luku-urakan aloittaa). Kirjojahan voisi etsiä esimerkiksi HelMetistä tietyillä asiasanoilla. Kirjoitin näitäkin eilen melkoisen listan, mutta missähän se lappu nyt on..?
Aikaa kaiken kaikkiaan tämän tekemiseen on kuusi viikkoa, joka on kuulemma ihan realistinen aika tällaisen näyttelyn kokoamiseen. Aion suunnitella nuo vinkkauslaput tässä varattuja kirjoja odotellessani, aihepakettiakin voi koota sitä mukaan kun luen noita kirjoja. Paula sanoikin eilen, ettei kaikkia vinkkauskirjoja ole tarpeen välttämättä lukea, kunhan on perillä siitä, mitä kirjassa noin niin kuin suurinpiirtein tapahtuu, että osaa luotettavasti kertoa siitä. Ainahan voi lukea arvosteluja ja kirjablogeja. Aika paljon tässä on tekemistä, varsinkin kun oli Paulan kanssa puhetta että osallistuisin Kartanonkosken koulun seiskoille järjestettävään vinkkaukseen, jota ennen tämän homman täytyy siis olla kasassa. Ihana olla taas töissä, varsinkin kun aurinko paistaa. <3
- Saana
P.S. Tällä hetkellä kirjoja on 51. Mitä enemmän lähtiessä on materiaalia, sitä parempi. Kuulemma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti